maanantai 30. heinäkuuta 2012

Kea | Deep Red Blues

Hipstamaticking in America, part 3: AK

Kalifornian ja Arizonan etappien jälkeen matka jatkui vihdoin Alaskaan liki kolmeksi viikoksi. Joka kerta kun astun ulos Alaska Airlinesin lennolta Juneaussa yllätyn siitä kuinka uskomattoman raikasta ilma on. Mikään ei vedä vertoja Alaskan puhtauden tuoksulle, ei edes Suomen Lappi. Alaskan "äitini" tuli hakemaan minut kentältä ja ehdotti heti, että mentäisiinkö pilvettömän sunnuntai-päivän kunniaksi suoraan laskettelemaan. Ja kyllähän se minulle sopi. Lähdin Arizonan erämaasta kuudelta aamulla ja jo puolen päivän jälkeen olin Alaskan lumilla. Mikä voisi olla sen parempaa?
After stops in California and Arizona the trip finally continued to Alaska for nearly three weeks. Every time I step out of an Alaska Airlines flight in Juneau, I'm always surprised by the freshness of the air. Nothing compares to the clean air of Alaska, not even Finnish Lapland. My Alaskan "mother" came to pick me up at the airport and suggested straight away that we'd celebrate the Sunday's blue skies by going skiing and I was - of course - all for it. I left the Arizona desert at 6AM and already the same afternoon I was enjoying the Alaskan snow. What could be better than that?

Collage

Keväisin kausikortin saa joskus edullisempaan hintaan kauden viimeisen kuukauden ajan, ja onnistuinkin osumaan juuri tuohon oikeaan saumaan. Muistaakseni maksoin kevätkausikortista 100 dollaria kun normaalin kausikortin hinta huitelee 500-600 dollarin kohdalla. Maisemat ovat aina yhtä huikeat, ja vaikka keli ei olisikaan joka päivä parhaimmillaan niin kokemukseni mukaan taidot karttuvat parhaiten erilaisissa olosuhteissa laskiessa. Alaskassa lumi voi nimittäin vaihdella päivästä toiseen tai jopa aamusta iltaan roimasti. Muistan joskus vuosia sitten laskeneeni Alaskassa kurapuvussa lunta, jota oli niin paljon että se ylsi otsaani asti ja joka oli koostumukseltaan niin kosteaa ja painavaa, että jos olisin laittanut painoa vähänkään liikaa eteen ei ylös olisi enää omin avuin päässyt. Toisaalta hyvän päivän sattuessa täydellisen pehmeästä samppanjapuuterista ja "face shoteista" saakin sitten nauttia oikein olan takaa, sillä lumikissalla ajetaan vain noin neljännes laskettelualueesta ja alueen "offarit" ovat valvottuja ja hyvin yleisessä käytössä. Vain harva jättää olosuhteiden salliessa ja normirinteet laskettuaan patikoimatta koskemattomille lumiapajille. Minulle puuteri on kuin huumetta, en voi koskaan saada siitä tarpeekseni. Minulle nimittäin reilit, boksit ja paipit ovat aina vain korvikkeita kunnon lumelle, enkä voi mitenkään väittää olevani parkeissa pätevä. Offarit ovat aina olleet ne minun juttuni.
During the spring you sometimes get a season pass for the last month of the season for a cheaper price and I totally lucked out this time. I think I paid 100 dollars for a spring season pass, when a regular season pass usually costs around 500-600 dollars. The scenery is always spectacular and even if the weather isn't always at its best, in my experience you improve your skills the most when riding/skiing in more diverse conditions. In AK the snow can change drastically from one day to another or even from morning to evening. I remember skiing in Alaska years ago in fishing overalls and a rain coat, when there was so much heavy and wet snow that it reached my forehead, that if I'd put my weight forward a little bit too much I wouldn't have gotten up anymore without help. On the other hand when you get a good day you can really enjoy those perfectly soft champagne powder turns and face shots, since only a quarter of the ski area is groomed. The bowls are patrolled and in common use and only a few choose not to hike for better snow, conditions permitting of course, after combing through the regular runs. Powder is like a drug to me, I can never get enough. Rails, boxes and pipes are always just replacements for real snow, and I can't in good conscience claim to be an expert in parks. Going out of bounds is my thing.

Collage

Parasta Alaskassa ovat myös ystävät. Meillä on pieni mutta sitäkin tiiviimpi ystäväporukka jonka olen tuntenut yli 15 vuoden ajan. Palaan aina heidän luokseen kuin kotiini. Yhdessä käymme ulkoilemassa, laskemassa, syömässä, hulluttelemassa ja pelaamassa Wii:tä. Olemmekin viettäneet yhdessä monet perhejuhlat kuten kiitospäivät, joulut, Superbowlit ja itsenäisyyspäivät... ja koenkin jo olevani ison juutalaisperheen suomalaisvahvistus. Näitä ystäviä on ikävä joka ikinen päivä.
And of course in Alaska there are my best friends. We have a small but tight group of friends who I've known for over 15 years. I always go back to them like I'd be going home. We like the outdoors, riding/skiing, eating, going crazy and playing Wii together. We've spent several family gatherings like thanksgivings, Christmases, Superbowls and Independence Days together... and I feel like I'm already the Finnish counterpart of this big Jewish family. I miss these friends every single day.

Collage

"Oma" perheeni on minulle myös uskomattoman rakas. Lähtiessäni Alaskaan vaihto-oppilaaksi kuusitoistavuotiaana en voinut kuvitellakaan, että olisimme näin läheisiä vielä näin monien vuosienkin jälkeen. Vanhempani ovat vielä eläkkeelläkin ihailtavan aktiivisia. He laskettelevat, matkustavat, veneilevät, metsästävät, kalastavat ja nauttivat elämästä. Alaskan isäni on myös paras tuntemani kokki. Hän valmistaa lähiruokaa terveellisesti mielenkiintoisin maustein. Heidän kellaripakastimensa on aina ihan täynnä itse pyydettyä ruokaa. Äitini taas on paras keskustelukumppani ja kuuntelija jonka tiedän. Meillä on myös sama elokuvamaku. Kaipaan todella keskusteluitamme ja yhteisiä koiralenkkejämme. Ihaninta on tulla kotiin heidän luoksensa ja tietää että vanha "huoneeni" on aina ennallaan tuoksuineen ja tavaroineen, sänky valmiiksi pedattuna.
My "own" family is also incredibly dear to me. When I went to Alaska on exchange at sixteen I couldn't have imagined that we'd still be so close after all these years. My parents are still, even when retired, admirably active. They ski, travel, boat, hunt, fish and enjoy life to the fullest. My Alaskan father is also the best cook I know. He makes the most wonderful food out of local ingredients with interesting twists. Their box freezer in the basement is always full of self caught food. My mother on the other hand is the best conversationalist and listener I know. We also have the same taste in movies. I truly miss our conversations and dog walks together. It's the most wonderful feeling coming home to them and knowing that my old "room" is always the same with its scents and things, with the bed already made.

Collage

Tänä vuonna yritän vaihtelun vuoksi matkustaa toisaalle, mutta ensi vuonna suunnittelen taas palaavani Alaskaan. Ehkä mukaani lähteekin tällä kertaa joku kaveri opettelemaan Alaskan paikallisille tavoille. :)
This year I'm trying to travel elsewhere for a change, but next year I plan to return to Alaska again. Maybe some friend will go with me this time to learn the local Alaskan traits. :)

sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Kea | Deep Red Blues

Twin Exposure

Onko ruudun takana ketään muuta joka olisi yhtä pakkomielteisesti seurannut 90-luvun kulttisarjoja, Twin Peaksia ja Villi Pohjolaa kuin minä? Jokunen vuosi sitten pääsin käymään näiden kahden sarjan kuvauspaikoilla, sillä ne olivat sattumalta peräkanaa matkamme varrella ajaessamme Seattlesta Spokanen kautta Idahoon. Twin Peaksin kuvauspaikat ovat Snoqualmiessa mm. Salish Lodgen, eli sarjassa Great Northern hotellin edustalla olevilla Snoqualmien vesiputouksilla ja North Bendissä Dale Cooperin suosikkikirsikkapiirakan kotisijoilla Double R Dinerilla, eli Tweeds Cafella, jossa nautittiin myös "a damn fine cup o’ coffee!" Aika autenttiset olivat tunnelmat tänä sateisena ja pilvisenä päivänä jolloin tuolla vierailin. Odotin koko ajan milloin Bob kolkuttaisi auton ikkunaamme ja irvistäisi pirullisen hymynsä. Eipä ihan suoralta kädeltä uskoisi, että paikka on vain noin 30 mailin päässä Seattlen ison kaupungin humusta.
Is there anyone else behind the screen who is as obsessed with the classic 90's tv-shows Twin Peaks and Northern Exposure as myself? A few years ago I got the chance to visit the shooting locations of these two shows, since they were right there, one after another, on our way from Seattle through Spokane to Idaho. The main shooting locations of Twin Peaks are in Snoqualmie at the Snoqualmie Falls right outside the Salish Lodge, aka. Great Northern Hotel and in North Bend at Tweeds Cafe, aka. Double R Diner, the spot of Dale Coopers favorite cherry pie and "damn fine cup o’ coffee"! The atmosphere was quite authentic on that rainy and cloudy day when I visited, I kept waiting for Bob to knock on our car window and to give me that demonic grin of his. It seems surreal that this place is only 30 miles away from Seattle's big city hustle and bustle.

Snoqualmie

Great Northern

Snoqualmie

Double R Diner

Snoqualmiesta on Roslyniin, eli Villin Pohjolan "Cicely, Alaskaan" vielä 60 mailia matkaa. Voisin fiilistellä näitä maisemia vaikka kuinka. Varsinkin Roslynin ainoan ison tien päässä olevaa mutkaa jonka takaa Dr. Fleischmann tuli kauhuissaan muistaakseni jotakin villieläintä karkuun juosten, Brick-baaria jota Shelly ja Holling yhdessä pyörittivät tai ihan vaan legendaarista Roslynin seinämaalausta jonka edessä se tunnettu hirvi alkutekstien ajan käyskenteli. Tiesittehän, että seinämaalauksen alkuperäinen asu on kuin onkin juuri tuo mikä kuvissakin näkyy? Sarjassahan siinä lukee Roslyn's Cafe. Kuvausrymä oli juonen takia saanut luvan lisätä siihen s-kirjaimen joka tosin maalattiin peittoon heti kuvausten päätyttyä. Ja pitihän täältä muutama postikortti lähettää sillä leimassa taisi olla jotain erityisen mukavaa. :) Nämä pikkupaikkakuntien postit ovat muuten ihan suosikkejani ja pyrinkin aina matkaillessani tehdä tikusta asiaa paikalliseen postiin. Tosifanit järjestävät vieläkin liki vuosittaista tapahtumaa Moosefestia ylläpitääkseen tv-sarjan hienoa henkeä sekä tukeakseen Roslynia ja sen taloutta. Tapahtuma onkin tänä vuonna käynnissä paraikaa tänä viikonloppuna 27-29 heinäkuuta. Terkkuja siis kaikille hirvimielisille sinne pallon toiselle puolen!
Roslyn, aka. Cicely, Alaska of Northern Exposure is still another 60 miles away. I could go on and on about this famous scenery... how about that bend at the end of the only big road, where Dr. Fleischmann came running from in one of the first episodes, trying to escape some wild animal that scared the heebie-jeebies out of him; one of the only local eateries, the Brick, which Shelly and Holling ran together; or just the legendary Roslyn mural in front of which the now famous moose strolled along at the opening credits. Did you know that the original format of the mural is this one, seen in these pictures? Because in the show it says Roslyn's Cafe. The crew had gotten permission to add an 's' to it due to the plot, which was then painted over right after filming wrapped. And I just had to send a few postcards from here. I think the stamp must've been something extra special. :) These rural post offices are my absolute favorites and I always try to make a big deal about visiting them while traveling. The true fans still organize an almost annual event Moosefest to support the show's spirit, Roslyn and its economy. This year the event is in full swing this weekend July 27-29. So hello to all you mooseheads over there on the other side of the globe!

Roslyn

Roslyn

The Brick

Dr. Fleischman's Office

Roslyn

Roslyn

Roslyn

Roslyn

Roslyn

Roslyn

Roslyn

torstai 26. heinäkuuta 2012

Suvi | Dmndz ta life

Uusi tyttövahvistus leffassa

Tapasin tuossa viime viikolla ihan huikean mimmin. Tytsy saapui lonkkarilla ostelemaan multa kirppisvaatteita ja Lushin lauta kiinnitti heti huomioni. Ruvettiin siinä sitten juttelemaan ja selvisi, että mimmi oli Turun Jenni, josta olin jo kuullutkin huhua. Sovittiin sitten treffit seuraavalle päivälle, ehdittiin kuvaamaan mimmi mukaan leffaankin ja nautittiin kesäpäivästä rullaten ympäriinsä ja käytiin vielä makoilemassa riippumatoissa Ihana-kahvilalla. Ihan parhaita päiviä tälläiset.

Julkistan tässä myös arvonnan voittajan: TARU! Onneksi olkoon voitit liput itsellesi ja kolmelle ystävällesi katsomaan James Bondia. Tarkkailepas sähköpostiasi.
Last week I met this rad girl. She came to the fleamarket with her longboard to look at the clothes I had for sale, and the Lush board immediately caught my attention. We got to talking and I found out that she was Jenni from Turku, who I'd already heard rumors about. We agreed to meet up the next day, even had time to shoot some footage of her for the short film and enjoyed the summer day by cruising around and hanging out in the hammocks at Ihana-kahvila. These days are the bomb.

And I hereby announce the winner of the raffle as well: TARU! Congratulations, you just won 4 tickets to go see James Bond. Have a peek at your email.

wlpIMG_8469 xwlpIMG_8709 wlp1 xwlpIMG_8717 wlp3 wlp2

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Kea | Deep Red Blues

The Art of Sliding in the Rain

Kävimme eilen taas Aulangolla laskemassa suosikkimäkeäni... muutaman laskun jälkeen Suomen kesä päätti kuitenkin näyttää parhaat puolensa, ja alkoi sataa vettä. Sinnikkäästi laskimme vielä muutamia kertoja liukkaalla pinnalla, mutta päätimme lopulta pakata laudat autoon ja jatkaa Ahvenston moottoriradalle. Sade sen kun yltyi, ja vain muutamat taitavimmat uskaltautuivat hulluttelemaan erittäin liukkaalla pinnalla lautojensa kanssa. En tiedä mistä johtuu, että joka kerta kun menen Ahvenistolle on puhelimeni akku täysin lopussa ja puhelinta on muutenkin vaikea kantaa taskussa kun itse laskee mäkeä. Sain kuitenkin räpsäistyä muutaman aivan huikean maalauksellisen instagram-kuvan ennen akun lopullista kosahdusta. Tässä siis teille sadefiiliksiä eilisillalta!
Yesterday we went to Aulanko again do ride down my favorite hill... but after a few runs the Finnish summer decided to surprise us with some more rain. Persistently we did a few more runs on a very slippery surface, before packing our boards back into the car and heading to Ahvenisto speedway. The rain just kept on getting heavier and only a few of the most talented riders dared to go crazy with their boards on the slippery surface. I have no idea why my phone is always out of battery when I get to Ahvenisto and I also have a hard time carrying it around in my pocket anyway when riding downhill myself. I did however manage to snap a few wicked painting-like instagram-shots before the battery went completely dead. Here is a quick look into our rainy evening!







tiistai 24. heinäkuuta 2012

Kea | Deep Red Blues

Slidefest


Varhain viime lauantaina suuntasimme auton nokan kohti Tamperetta, jossa Offshore oli pistänyt pystyyn slidekisan Kaupin Tähtitorninmäellä. Matkalla kiusaus kävi kuitenkin liian suureksi, ja pysähdyimme Aulangolla nauttimassa hienosta aamuisesta auringonpaisteesta mäenlaskun merkeissä. Suunnitelmissa oli siis palata takaisin paremmalla ajalla kotimatkallakin.

At the crack of dawn last Saturday, we packed our boards into the car and headed to Tampere, where Offshore had set up a Slidefest at the Tampere Observatory. On the way there, we just had to stop at Aulanko to enjoy the morning sun and some downhill action. We planned to return to Aulanko also on the way home with some more time to spare.

Slidefest

Slidefest


Slidefest olikin paikalle saapuessamme jo täydessä vauhdissa pienestä sadetihkuttelusta huolimatta. Itse kilpailussa nähtiin sitten vauhtia ja vaaratilanteita, ja tuttuja sijoittuikin lopulta mukavasti palkinnoille. Pade edusti Helsinkiä hienosti miesten sarjan toisena, värjäten laskujen lomassa asfalttia hieman verellään, kun taas Ville pokkasi parhaan trikin palkinnon. Näillä herroilla todella on tyyli hallussa. Propsit siis heille! 

When we finally got to Tampere, the Slidefest was already in full swing despite some light rain. The competition was really filled with speed and suspense and at the end a few of our friends ended up placing quite nicely. Pade represented Helsinki with flying colors, even shed some blood on the asphalt between runs, but came in second and then Ville got the prize for best trick. These guys are really stylin'. Props to them!


Slidefest

Slidefest

Slidefest

IMG_7210

Slidefest


Kilpailun lomassa oli myös oiva tilaisuus tutustua Offshoren värikkäisiin valikoimiin, ja Liisa ostikin itselleen uudet slaidihanskat. Tamperelainen Offshore muuten tuo Lush Longboardsin lautoja Suomeen, eli jos sellaisen mielii itselleen hankkia niin kannattaa ehdottomasti kysellä heiltä apua. Heillä on ammattitaito todella kohdallaan! Naisten sarjassa osallistujia oli vain neljä, mutta upeasti tytöt slaidasivat ja voittajaksi selviytyi Skateordietin ihana ja taitava Roosa. Muutkin tytöt eli Saara, Enni ja Reetta saivat myös palkinnot hyvistä suorituksista.

In between runs there was an apt opportunity to have a look at Offshore’s colorful offerings and Liisa even ended up getting some new sliding gloves. Offshore is based in Tampere and imports Lush Longboards to Finland, so if you’re interested in one I recommend contacting them directly for help. They are true professionals! The women's series had only four participants, but the girls did really great and the gorgeous and talented Roosa of Skateordiet was crowned the winner, with Saara, Enni and Reetta getting prizes as well.

IMG_7058

IMG_7064

Slidefest

Slidefest

Slidefest

IMG_7298


Slaidien jälkeen matka jatkui takaisin Aulangolle jossa paluukyytiläisiä olikin useamman auton verran. Itse kukin ylitti mäessä itsensä, mutta etenkin Suvi ja allekirjoittanut, kun kiipesimme aivan mäen huipulle asti ensimmäistä kertaa ja laskimme mäen alas muiden jo liki ammattilaisten jatkeena. On mieletöntä ajatella kuinka nopeasti olemme edistyneet ottaen huomioon, että olemme aloittaneet vasta muutama kuukausi sitten. Ehkä ensi vuonna mekin olemme jo mukana kisaamassa. Jää nähtäväksi. Kunto ei kyllä enää kestänyt Ahvenistoon asti, vaan päätimmekin yhteistuumin palata Helsinkiin minun luokseni etkoille ja sitten jatkamaan juhlintaa Kallion baareihin. Oli kyllä niin huikea päivä, etten varmasti unohda sitä ihan heti. Parasta tässä kesässä on ehdottomasti ollut näiden ihanien ihmisten kanssa vietetyt yhteiset hetket, itsensä ylittämisen ja onnistumisen tunteet sekä vauhdin huuma. Kiitos kaikille (etenkin Tuulille, joka nilkkavaivaisena jaksoi ottaa kuvia muiden laskiessa mäkeä) - ja seuraavaa kertaa odottaessa!

After the slides we headed back to Aulanko, where there were a few more carloads of returnees from Tampere. Everyone outdid themselves in their own way, but especially Suvi and I excelled, as we went way up to the top of the hill for the first time and rode down in the wake of all these nearly pro riders. It's just crazy to think how fast we've progressed, having only started a few months back. Maybe next year we'll be competing as well. Remains to be seen. We didn't make it to Ahvenisto anymore, decided to return to Helsinki instead and continue partying at my place, after which the night went on in the bars of Kallio until the wee hours of the morning. It was such a great day - not soon forgotten. The best part of this summer have definitely been the moments spent together with these wonderful people, overcoming our fears, the feeling of accomplishment and the thrill of speed. Thanks to all (especially Tuuli, who took pictures while mending a sore ankle, when others bombed down the hill) - and until next time!


Aulanko

Aulanko

Aulanko

Aulanko

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Nella

Videorintamalta kuuluu, part 2.

Videorintamalta kuului viimeeksi Norjan Stavangerista, tällä kertaa oleilen ja kirjoitan Kroatian Makaraskasta. Päivisin lämpömittari kohoaa kolmeenkymmeneenviiteen, iltaisin on vähän siedettävämpää. Bisse on hyvää, merivesi lämmintä ja aivan täydellisen turkoosia. Huomenna ajellaan vuokra-autolla vuorille ja noin 1800 metriin, takaisin tullaan Bosnian ja Hertsegovinan kautta. Reissukuvia näette vähän myöhemmin, mutta nyt vähän kuulumisia videosessareista.

The last time I wrote you guys about our video project, I was in Stavanger, Norway. This time I find myself in Makaraska, Croatia. Here during the day the thermometer rises to 35 degrees Celsius and in the evenings it’s a little more bearable. The beer is good and the sea water is warm and turquoise. Tomorrow we’ll rent a car and drive up into the mountains, to the altitude of 1800 meters and come back through Bosnia and Herzegovina. You’ll get to enjoy travel pics later on, but now a little bit more about our video sessions.
lgc kea

Voisin heittää ilmoille valkoisen valheen ja kertoa karanneeni massiivista videoprokkistamme karkuun Kroatian Splitin nurkille, mutta tosiasiassa olen kesälomalla ja äkkilähtö oli sovittu jo aiemmin. Loma tuli siis juuri oikean aikaan: Viikon päästä hierotaan viimeisiä klippejä, ääniä ja värejä meidän kahdeksanminuuttiseen lyhytelokuvaan eli vieläkin riittää tekemistä. Oon enemmän kuin otettu ja onnellinen, että Tuukka, Taikissa kolmatta vuotta äänipuolta opiskeleva ystävä, on lupautunut duunaamaan lyhkärin äänet. Noin muutenkin kiitän Tuukkaa siitä, että oot toiminut henkisenä mentorina ja apuna - Northern Flats on ensimmäinen koskaan tekemäni lyhkäri enkä olisi ikinä selvinnyt siitä yksin. Suurkiitos siis Tuukalla sekä kaikille pätkässä esiintyville tytöille, tiimi on ollut aivan mahtava.

Ja sitten vähän backgroundia: Kävin taannoin taltioimassa Taikin Näytös 12 -fashion shown TIGIlle, joka vastasi esityksen hiuspolitiikasta. Bäkkärivideoiden viimeiset osat tulevat julki heti, kunhan Northern Flats on ulkona. Sitä ennen toimin Ravintolapäivän videotiimin tuottajana, mutta täytyy myöntää, että kun Discovery Channel otti allekirjoittaneeseen yhteyttä, olin aivan ihmeissäni. Kävin siis assaamassa viime tiistaina Helsingissä kuvatun tieteisohjelman, Through The Wormholen, kuvauksissa. Kuvauskalusto oli tietenkin aivan ykkösluokkaa ja vaikka alkuun kuvittelin vain kirjoittelevani kohtauksia ylös ja siirteleväni tavaroita, päädyin kuvaamaan otoksia 7D:lla, jolla muuten Keakin kuvaa. Multa löytyy 5D Mark II, joten kaluston käyttö oli helppoa vain yhtä leveliä  vanhemlla kameralla. Suvihan päivitti tässä taannoin myös omaa kuvauskalustoaan, josta mimmi varmasti kirjoittelee tuonnempana. WLP:lla on siis käytössään aikamoisen nasta kuvauskalusto, joten voitte olla varmoja, että näette ihan vaan meidänkin (WLP) tuottamia videokoosteita vielä tämän kesän aikana. 


I could tell a white lie and say that I escaped our massive video project to the area of Split, Croatia, but actually I’m on vacation and this trip had already been planned ahead of time. This vacation actually really hit the spot though! In a week we’ll be fixing the last clips, the sound and the colors of our eight minute short film. So there’s still plenty of work to be done. I’m very fortunate and happy to have my friend Tuukka to help us out with the sounds, since he’s a third year Sound student at the Aalto University School of Arts, Design and Architecture. Tuukka has been a huge help in the overall making of the movie, and has acted as my mentor during this project as well. I couldn’t have made this first short film of mine without him – so I owe him HUGE thanks. I also need to thank all the girls who’ve been involved in the making, this team has just been great.

And then some background into my experience with video. I recently shot a film for Aalto University School of Arts "Näytös 12" with TIGI, who were in charge of the hair styling in the show. The last parts of these clips will be published immediately after Northern Flats premieres. Before that, I have worked as the producer for the video team of the Finnish Restaurant Day, but also had the great opportunity of recently being contacted by the Discovery Channel. I couldn’t believe it when they actually invited me along to assist with the filming of the science program Through the Wormhole here in Helsinki. The equipment was of course very professional and even if I thought I’d only be helping out and moving stuff, I ended up shooting some shots with a Canon 7D. It's btw the camera that Kea is using as well. I have a Canon 5 D Mark II, so using a very similar camera was quite easy. Suvi also updated her camera equipment quite recently, so she’ll probably tell you more about it very soon. All in all WLP has a pretty awesome set of camera gear, so you’ll for sure be seeing some more video material in the coming months.
discovery4

Northern Flats on ollut aivan käsittämättömän hieno projekti ja oon melkoisen varma, että niiskaisen pätkän ensi-illassa. Olen saanut tutustua aivan mielettömän ihaniin tyttöihin, Tuukkaan ja Lasipalatsin tuotantotimiin, mutta myös itseeni kuvaajana: edessä on pitkä ja ihana taival, jonka eteen oon valmis tekemään noin niinkun kaiken. Kannustankin siis kaikkia tarttumaan kameraan ja etenkin videoiden tekemiseen - vain maailma on rajana. Sitä ei koskaan tiedä, miten upeisiin kokemuksiin yksi itseä kiinnostanut ja vapaaehtoisesti toteutettu projekti voi johtaa - esimerkkinä vaikkapa tuo Discovery Channel.

Mikäli lukijakuntaa vain kiinnostaa, voisin avata tuota videointipuolta ja hyväksi havaittuja setuppeja muidenkin hyödynnettäväksi. Kiinnostaisiko teitä sellainen? 


Northern Flats has been an unbelievably great project and I’m pretty sure that I’ll shed a few tears at the premiere. I’ve gotten to know such fabulous ladies, Tuukka and the production team at Lasipalatsi, but also more of myself as a filmmaker. I have such a long and wonderful journey ahead of me into becoming a filmmaker, and I’m eager to do whatever it takes. I encourage you all to grab a camera and start shooting – the possibilities are andless. You’ll never know how great the experiences will be when you work on projects which actually interest you and when the work is done voluntarily – like for example my recent experience with the Discovery Channel.

I could share more about video work, some setups which I’ve used successfully in the past and which could benefit you as well. Would you guys be interested in that?
CONTACT

wheelslikepowder@gmail.com